I try to dance in the rain

Pahoittelut hiljaisuudesta tämän blogin puolella! Elämässäni on tapahtunut aika isoja asioita lähiaikoina ja kriisiä pukkaa. Minun pitäisi tehdä isoja päätöksiä koskien lähitulevaisuuttani ja stressaan sen takia hirveästi. Tuntuu, että päivät menevät niin nopeasti ohi töitä tehdessä ja ihanasta säästä nauttiessa, ei tee yhtään mieli istahtaa alas, koota sekavat ajatukset ja miettiä ihan kunnolla, että mitäs tässä nyt tekisi.   Välillä tuntuu, että kaikki moska kaatuu juuri omaan niskaan ja positiivisuutta on vaikea löytää mistään. Tiedän, että selvitän vielä asiani, pitää vaan uskaltaa ottaa härkää sarvista ja tehdä tarvittavat päätökset, vaikka kuinka vaikealta välillä tuntuukin.
  On ollut tarkoitus päivittää blogiakin, mutta kaksi viimeisintä viikonloppua olen viettänyt suurimman osan ajasta ulkosalla. Täällä on ollut nyt parin viikon ajan 17-26 astetta, joten vapaa-aikana ei todellakaan ole halua istuskella koneen ääressä sisällä. :D

Ensi kuussa olisi yliopiston pääsykokeet, ja minä en ole edes pääsykoekirjoja hankkinut.. En halua tuhlata hirmuisia summia kirjoihin, joita tarvitsen vain yhtä koetta varten. Onneksi äitini löysi kirjat kirjastosta, ja hän lähettää ne minulle ensi viikolla.^^ Toivotaan, että tulevat perille asti! Mistäköhän minä löydän aikaa lukea ne kirjat.. Päivät kuluvat salitreeneissä, lenkkeillessä, Italian kurssilla ja lapsia hoitaessa..ja viikonloppuna en yleensä paljoa kotona oleile.. Voisin kyllä hyvillä mielin luopua työnteosta, tällä hetkellä työmotivaationi ei ole kauhean korkealla, vaikka hoitolapsistani tykkäänkin todella paljon. Välillä vain on raskasta asua saman katon alla kolmen pienen lapsen kanssa, vapaa-ajan ja työajan raja on aika häilyvä. Varsinkin nyt sään ollessa näin ihana haluaisin vain laiskotella kaikki päivät, viettää lomaa. Mennä kavereiden kanssa puistoon loikoilemaan ja ottamaan aurinkoa..




Olisi tarkoitus esitellä vähän viime aikaisia ompelu- ja neulontajuttujani seuraavissa postauksissa. Ompelin isäntäperheeni vanhimmalle lapselle koulumekon Hello Kitty-kankaasta ja nyt on valmistumassa toinen samanlainen, mutta yksinkertaisesta pinkistä kankaasta. Yritän saada sen valmiiksi tänään tai huomenna ja esittelen sitten molemmat täällä.
  Toin Suomesta joululoman jälkeen pinon kankaita ja nyt haluttaisi ommella kasaan pari uutta hametta! Olen jo mahdollisia malleja miettinyt, haluan jotain nättiä ja nopeasti valmistuvaa hamosta. Katsotaan nyt, mitä saan aikaiseksi.. :)

Ottaisin ilomielin postausideoita vastaan, en ole aina varma, mitä postata tänne ja mitä Italian blogiini..Kertokaa, mitä kiinnostaisi lukea!


Pic from Google


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! 




Kommentit

  1. Voih! Mäkin haluan jonnekkin noin lämpimään ja aurinkoiseen :D Toivottavasti pääset nauttimaan edes vähän kauniista säästä ja ihanasta lämmöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no tekis mieli vaa päivät löhötä jossain biitsillä tai istua jossain kivassa kahviossa, harmi vaan kun laiskottelusta ei makseta :D

      Poista

Lähetä kommentti