DIY crochet cardigan

Vihdoin olen saanut kouluhommat tehtyä, joten sen kunniaksi mentiin poikkiksen kanssa syömään perjantaina. Olin jo pitkään halunnut kokeilla jokirannassa olevaa Tintåa, joten sinne siis päädyttiin. Tintå on tosi suosittu paikka, mutta onneksi saatiin paikat vaikka mitään pöytävarausta ei oltu tehty. Tintån pizzalistalta löytyy aika eksoottisenoloisia pizzoja kuten mansikka-vuohenjuusto-pistaasi. Tilasin parsa-raparperi-artiskokkapestopizzan ja oli muuten paras vegaanipizza, jonka olen koskaan syönyt! Pohja oli täydellinen, ei yhtään kuiva tai mauton ja täytteet sopivat tosi hyvin yhteen. Nam! Pitää useimminkin olla vähän kokeilunhaluinen, välillä suhtautuu liian ennakkoluuloisesti (raparperia pitsassa hyyyyi), ja sitten jää hieno makuelämys kokematta!

Pääsin vihdoin ulkoiluttamaan itsetekemääni virkattua hapsujakkua. Aloitin tämän tekemisen viime keväänä, ja se valmistui viime syksynä, mutta eipä oikein tarennut talvella tätä pitää. :D Ohje on Suuri Käsityölehdestä, ihastuin mallin hippityyliin, vielä kun saisi ison lierihatun niin kesälookki olisi valmis! En ole koskaan aikaisemmin virkannut näin isoa työtä, yleensä isommat jutut teen neuloen, se on minulle nopeampi tekniikka, ja neuloessa voin helposti lukea kirjaa tai katsoa telkkaria, tommoista verkkokuviota virkatessa pitää paljon enemmän katsoa työtä ja seurata mallivirkkausta. Jakku koostuu parista erilaisesta mallikerrasta, suurin osa jakkua on semmoista v:n muotoista, mutta välillä on erilaista kuviota yksityiskohtina. Etu- ja takakappale on yhdistetty leveillä ketjusilmukkaketjuilla, jotka muodostavat poikittaisen v-kuvion. Kummassakin sivussa on halkiot ja reunat on koristeltu hapsuilla. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, tämmöistä verkkoa on suht nopea tehdä, en varmaan jaksaisi tehdä näin pitkää jakkua kiinteillä silmukoilla. Toivottavasti kesästä tulee lämmin, niin pääsee tätä pitämään usein. :)

Cardigan: DIY, dress: second hand, stockings: second hand, shoes: H&M






English translation:

Finally I've done my schoolstuff! On Friday it was time to celebrate so me and my boyfriend went to eat pizza. We went to one restaurant near-by, I've wanted to try it for long and finally we went there. It's very popular place, so we had good luck finding a free table without reservation. They've got quite exotic pizzas there, for example strawberry-feta-pistacia. I chose asparagus-rhubarb-artichoke pesto pizza. It was so delicious, the best vegan pizza I've eaten. :)

I wore my diy cardigan for the first time. I started it last spring and finished it last autumn, but couldn't wear it until now due to cold weather. This is the first big crochet thing I've ever done, usually I knit cardigans because I knit faster then do crochet. And while knitting I can easily read book or watch television, but while doing crochet I have to keep my eyes on the work. I love this cardigan, it's a bit hippie-styled. Perfect for summer! :)

Kommentit

  1. Aaaaa, toi on just sama liivi, jonka virkkaamista oon itekin suunnitellu tässä viime kesästä lähtien. :D Onneksi olkoon valmiista liivistä, josta tuli kyllä hieno! Mie kans meinasin tehdä sen mustana, niin kiva nähdä, miltä sellainenkin näyttää. :)

    Mie taas oon ollut aina tosi hidas neuloja, varmaan koska en oo koskaan oppinu tarpeeks hyvää puikko-otetta, ja oonkin tykännyt aina virkkaamisesta enemmän. Virkkasin ite just mekon, joka oli isoin koskaan tekemäni virkkaustyö, ja seuraavaksi isoksi projektiksi otan varmaankin ton liivin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No niin, ei ku vaa hommiin! :D Mä muistan kun sillonen Käsityölehti tuli kotiin ja näin tän kannessa, tiesin heti että toi on pakko saada! Onneksi jaksoin tehdä loppuun, mulla usein jää kesken isommat työt, varsinkin virkkausjutut. :D Tää oli onneks aika nopee tehdä, ehkä siks riitti kärsivällisyys! Ja ostin kaikki langat valmiiksi, nii pakko ne oli käyttää, ettei jää tuonne kaappeihin pyörimään. :D Mulla on usein käyny niinkin, että ostan yhden tai kaks kerää, sitten työ jää kesken, ja lopulta lankaa ei enää valmisteta, ja siihen se sitte jääkin. Mulla on monta työtä keskeneräisenä, odottelen, jos jostain löytyisi lankaa niihin..

      Mä taasen oon aina ollut enemmän neulontaihminen, jotenkin se vaan on aina tuntunut nopeelta tekniikalta, kun kaikki silmukat on puikolla ja siitä vaa neuloo. Tietty jos jotain kuviota tekee niin vähän hitaammin menee, mut jotkut perusvillasukat teen nopsaan. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisen kuulonen tuo pizza :)

    Tuossa jakussa on kyllä varmasti ollut pakertamista! Itse en osaa ollenkaan virkata, joten ei olisi mitään mahdollisuuksiakaan saada tuollaista aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pizza oli niin hyvää namm. <3 Joo kyllä tuota sai kauan tehdä, mutta onneks se on nyt valmis! Aika simppeliä tuo virkkaus loppujen lopuksi on, tosin itse en ainakaan osaisi oppia alkeita ohjetta lukemalla, vaan silleen että joku näyttää. Ja välillä nuo virkkaus- ja neulontaohjeet on semmosta hepreaa, joutuu monta kertaa lukemaan ajatuksella ennen kuin ymmärtää, mitä niissä tarkotetaan. :D Siksi on tosi jees jos virkkauksesta on jokin piirros ohjeessa, siitä on nopeempi kahtoo mallia kuin kirjallisesta selostuksesta. :)

      Poista
  3. Ihana hapsuliivi! Voi kun riittäis itelläkin joskus kärsivällisyys (ja osaaminen..) tehä jotain tuon tyyppistä. Onko sulla muuten millanen kesä tulossa? :) Olis huippua päästä tulemaan vihdoin sinne Turkuun käymään! vaikka jo heti kesäkuun puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos :) Sain töitä Turusta, mut ainaki tää kesäkuu on aika hiljasta, joten tänne vaan! Ootko sää töissä kesällä?

      Poista
    2. Ois kyllä kiva! En ainakaan vielä oo saanu töitä, mutta teen opinnäytetyötä ja muutamia pienempiä keikkatöitä kesän ajan niin niissä riittää kyllä hommaa. Pitääpä katella missä välissä tässä ehtis! :)

      Poista
    3. Ja äitin synttäreitä oli tarkotus juhlistaa heinäkuussa, vanhempas on aikaki tulossa, tulkaa teki vilman ja empun kaa :)

      Poista
    4. Aijaa! Mikäs päivä heinäkuuta? ois kyllä kiva päästä tulemaan! :)

      Poista
  4. Onpa söpö asu ja hieno jakku! :) Ja kieltämättä tuo pizzakin kuullostaa mielenkiintoiselta, ei ole tainnut aiemmin tulla vastaan missään. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, tosta ravintolasta löytyy vaan tommosia erikoisia makuja, suosittelen kyllä kokeilemaan jos jossain tulee vastaan samantapaista! :)

      Poista

Lähetä kommentti