Porvoo & Haikko

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaisia täällä blogin puolella, oltiin nimittäin poikkiksen kanssa reissussa viikon ja viime viikon olin töissä iltavuorossa puolikuntoisena flunssan takia, päivät käytin tenttiin lukemiseen. Ajattelin kertoa meidän reissusta, jaan reissun muutamaan postaukseen.

Lähdettiin maanantaiaamuna ajamaan Porvooseen, perillä oltiin kahdentoista aikoihin. En ollut aikaisemmin käynyt Porvoossa ja vanha kaupunki kiinnosti, joten odotin innolla reissua. Kun saavuttiin paikalle koko keskusta oli pimeänä sähkökatkon takia. Tosi kiva juttu, sillä oli kauhea nälkä ja vessahätä eikä minnekkään päässyt sisään. Kiertelyn ja kaartelun jälkeen löydettiin Subi missä oli sähköt päällä ja vihdoin pääsi vessaan! Syömään ei sinne kuitenkaan jääty. Olisin halunnut mennä yhteen paikalliseen ravintolaan syömään, mutta siellä oli kauhea jono odottavia asiakkaita sähkökatkon takia. Päädyttiin sitten Rossoon. Olin vähän skeptinen, sillä viime Rosso-visiitillä söin kuivan, juustottoman pitsan. Siitä on jo varmaan vuosi aikaa, ja nyt oli selvästi petrattu, sillä pitsa oli hyvää ja sain siihen päälle vegejuustoakin. :)
  Syömisen jälkeen oli aikomus kierrellä vanhaa Porvoota, mutta kaatosade muutti suunnitelmat. Lähdettiin sitten hotellille. Yövyttiin Haikossa, ei kartanon puolella vaan uudemmalla puolella. Hotellihuone ei ollut mikään kummoinen hintatasoon nähden ja kylpyläosasto oli pieni. Kartano oli kaunis, sinne voisin majoittua. Vietettiin kiva ilta rentoutuen saunassa, altaassa, kartanon tiluksilla kävellen ja illan lopuksi käytiin kartanon puolella yksillä. Onneksi aamiainen tarjoiltiin kartanon puolella, oli kivaa syödä kauniissa salissa. Lähdettiin heti aamiaisen jälkeen, ajettiin Porvoon keskustaan, missä vietettiin muutama tunti vanhaa kaupunkia ihastellen. Ihana paikka! Ihme, että en ole aikaisemmin käynyt, ei se ole kuin kahden tunnin ajomatkan päässä Turusta. Kiertelyn jälkeen lähdettiin ajamaan Helsinkiä kohti, siellä vietettiin reissun toinen päivä.
















English translation:

There was a two week break in the blog, I didn't have time to write. First week we had a road trip and last week I was busy with the work and studying. I tell more about our wonderful road trip!

On Monday we left to Porvoo. We went to eat pizza, it was delicious! Then we wanted to admire the old town of Porvoo but it was raining heavily so we decided to go to our hotel and spend the rest of the day there. There were also a spa and the hotel was a beautiful old manor. We had a nice day there. It was lovely to eat a breakfast in a beautiful place! After breakfast we went to town's centre and admired the old town, it was very beautiful. Then we drove to Helsinki where we spent the second day.


Kommentit

  1. Porvoo on ihana! Joka kesä tulee käytyä siellä. Tosin Haikon kartanon olen aina missannut. Ihan käsittämättömän huono tuuri teillä tuon sähkökatkon suhteen. Onneksi meni kuitenkin nopsaan ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, pitäisi käydä useammin! Ei ole edes kaukana Turusta, mutta silti tää oli eka reissu Porvooseen. Jospa ensi kesänä sitten uudestaan :)

      Poista
  2. Voi että miten kauniita kuvia ^_^ en ole koskaan Porvoossa käynyt,täytyy kyllä ottaa joskus sekin tutustumis kohteeksi :) kuten moni miljoona muukin paikka suomessa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä, tosi nätti kaupunki! Suomessakin löytyy paljon nähtävää, pitäisi useammin tehdä tämmöisiä road trippejä. :)

      Poista
  3. Voi miten kaunis kartano, aivan ihana! :) Näyttää muutenkin hienolta miljööltä, tuolla saisi hienoja asukuviakin otettua. ^^

    VastaaPoista

Lähetä kommentti